Lähimmäisapu
Lähimmäisapumme on tarkoitettu kaikille kuntalaisille. Toteutamme lähimmäisapua vahvassa yhteistyössä Leppävirran seurakunnan diakoniatyön kanssa ja muiden yhteistyökumppaniemme kanssa. Käytännön lähimmäisapua ovat antamassa useat vapaaehtoisemme. He voivat olla tukena esimerkiksi lääkärireissulla, toimia ulkoiluystävänä tai kuuntelijana ja juttukaverina. Voit sitoutua pidemmäksi aikaa tai toimia kertaluonteisesti.
Vapaaehtoisena voi olla mukana itsellesi sopivissa tehtävissä, kuten lähimmäisavun antajana, erilaisten ryhmien ohjaajana, vertaisohjaajana, ulkoiluystävänä tai liikuntakaverina, kulttuuriluotsina tai kotovapaaehtoisena. Voit ottaa yhteyttä lähimmäisavun pyyntönä tai vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneena paula.koponen@ukonhattu.fi tai p. 044 389 8204.
Kulttuuriluotsitoiminta
Kulttuuriluotsitoiminta on osa Ukonhatun vapaaehtoistoimintaa. Jos yksin lähteminen tuntuu hankalalta, kulttuuriluotsi lähtee mielellään mukaan esimerkiksi museoon, kirjastoon tai teatteriin. Kulttuuriluotsi ei ole avustaja, vaan koulutettu, kulttuurista kiinnostunut vapaaehtoinen, jonka kanssa yhdessä koettu hetki tekee tapahtumasta entistä mukavamman. Kulttuuriluotsiapu on maksutonta. Jos etsit kulttuuriluotsia itsellesi tai läheisellesi, ota yhteyttä hyvissä ajoin ennen toivottua ajankohtaa: paula.koponen@ukonhattu.fi tai p. 044 389 8204.
Meille jokainen on arvokas
Setlementti Ukonhattu on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka sydämessä on ihminen.
Rakennamme yhteisöä, jossa kukaan ei jää yksin.