Ryhmätoiminta Tupasvillassa

Ryhmätoiminta

Tenavatupa

Tenavatuvalla on ääntä ja meininkiä. Täällä kohtaavat lapset, aikuiset ja ikäihmiset, perheet ja yksin asuvat. Tavoitteemme on yhdistää ihmiset yli sukupolvien, iästä ja perhetilanteesta riippumatta. Perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia, tapaavat toisiaan – ja tutustuvat toisiinsa.

Vanhemmat voivat halutessaan ohjata itse lasten teema- ja toimintatuokioita. Myös Varkauden Perheentalon iloiset ohjaajat järjestävät ohjattua toimintaa Tenavatuvalla. Ylisukupolvisuus ja vuorovaikutus toteutuvat, kun Senioritalon asukkaat käyvät tervehtimässä vanhempia ja lapsia. Tuvalla on tarjolla myös pientä syötävää. Tenavatupa on avoinna tiistaisin ja perjantaisin kello 9–12.

Suomen kielen kerho Koto / kielikahvila

Suomen kielen kerho Koto on tarkoitettu kaikille leppävirtalaisille, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea. Kotossa opetellaan puhumaan ja kirjoittamaan suomea sekä kohdataan kahvikupposen äärellä. Ohjaajat ovat Leppävirran kunnan kotouttamisohjaaja sekä vapaaehtoiset.

Tässä kerhossa ei opetella uutta vain pänttäämällä kirjoja. Opettajat ja kerholaiset retkeilevät, käyvät uimassa ja kyläilevät toistensa luona. Koto-kerho kokoontuu erikseen ilmoitettuina ajankohtina torstaisin kello 16–18.

Matalan kynnyksen ”Hyvän mielen” liikunta- ja sauvakävelyryhmä

Seniorien liikunta- ja sauvakävelyryhmässä liikutaan monipuolisesti. Sisäliikunnassa ohjelmaan kuuluu tuolijumppaa, venyttelyä, rentoutusta ja kuminauhajumppaa. Ohjelman suunnittelussa otetaan huomioon osallistujien erityistarpeet ja toimintakyky. Molempia ryhmiä vetävät vapaaehtoiset vertaisohjaajat.

Sauvakävelyssä yhteistyökumppanimme on Leppävirran Invalidit. Ryhmät ovat kaikille avoimia. Sauvakävelylle lähdemme tiistaisin kello 12 Seniorikodin pihalta Pappilanpuistopolku 2. Sisäliikuntaryhmä kokoontuu torstaisin kello 10 Tupasvillassa.

Runo- ja kirjoitustarha

Runo- ja kirjoitustarhassa sanat saavat runojen muodon. Osallistujat voivat esittää omia runojaan tai nauttia muiden esityksistä. Vapaaehtoisen vetämä suosittu ryhmä houkuttaa osanottajia eri puolilta Leppävirtaa.Ryhmä kokoontuu maanantaisin runoilemaan aina ennalta sovitusta teemasta.

Yhteislaulutapahtuma

Yhteislaulutapahtumassa Tupasvilla täyttyy laulusta ja soitosta. Tunnelma on korkealla, kun musiikkialan ammattilaiset säestävät laulajia. Ohjelmisto koostuu reippaista yhteislauluista, ja lopuksi musisointi päätetään hengellisellä kappaleella. Yhteislaulua on keskiviikkoisin kello 12.30–13.30.

Torstai-piiri

Torstai-piiri on Leppävirran seurakunnan diakoniatyön toteuttama ryhmä, jossa kahvitellaan ja jutellaan diakonin johdolla. Tunnelma on leppoisa ja iloinen. Lopuksi hiljennymme hartaushetkeen. Ryhmä kokoontuu erikseen ilmoitettuna ajankohtana kerran kuukaudessa kello 13–15.

Kennelliiton koirakaveritoiminta

Kennelliiton koirakaveritoimintaa toteutamme yhteistyössä Varkauden Kaverikoirat Tassukamun kanssa. Kaverikoiran ohjaajat vierailevat kaikissa Ukonhatun asumispalveluissa ja Tupasvillassa koiriensa kanssa kerran kuukaudessa.

Kuulolähipalvelu

Syksyllä -26 käynnistämme yhteistyössä Joensuun Seudun Kuulo ry:n kanssa kuulolähipalvelutoiminnan. Kuulolähipalvelu on koulutettujen vapaaehtoisten toteuttamaa henkilökohtaista opastusta ja tukea kuulokojeen ja apuvälineiden käyttöön.Kuulolähipalvelu on maksutonta. Palvelu täydentää kuulon kuntoutuksen palveluja.

Kuulolähipalvelua on saatavilla Tupasvillassa:
ma 10.8. klo 9–11 ma 7.9. klo 9–11 ma 5.10. klo 9–11 ma 9.11. klo 9–11 ma 7.12. klo 9–11

Lisätietoja Tupasvillan toiminnasta saat Paula Koposelta, p. 044 389 8204 tai paula.koponen@ukonhattu.fi.

Kaikukortti

Olemme Leppävirralla yksi Kaikukortin jakajataho.

Tutustu Kaikukorttiin ja sen saantiehtoihin: www.kaikukortti.fi.

Meille jokainen on arvokas

Setlementti Ukonhattu on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka sydämessä on ihminen.
Rakennamme yhteisöä, jossa kukaan ei jää yksin.